maanantai 7. toukokuuta 2012

Kameralaukku saksasta

Olen aina periaatteessa kannattanut kivijalkaliikkeitä. Suurimman osan kamerareleistä olen hankkinut ihan kotoisista kaupoista. Näin oli tarkoitus tehdä myös Lowepro Toploader 75 AW kotelomallisen kameralaukun osalta.

Katsoin lauantaina netistä Telefoton sivulta laukun ja sivuilla luki vielä mukavasti "suoraan hyllystä". Ei muuta kuin autoon ja hieman ennen klo 14.00 liikkeeseen laukun ostoon. Hylly oli kuitenkin tältä osalta tyhjä ja myyjän kommentit "voi harmi" ja "ei voida mitenkään pitää ajantasalla" eivät ihan kauheasti lohduttaneet.

Ymmärtäisin vielä jos tämä olisi ollut ensimmäinen kerta. Mutta ei. Molemmilla kerroilla kun olen yrittänyt kyseisestä liikkeestä ostaa jotain suoraa hyllystä, niin sama tilanne. Edellisellä kerralla oli väärin saatavuus salaman kaukolaukaisijan osalta.

Harmillista, että muuten niin hyvän kaupan nettisivujen / saldojen ylläpitäminen ei tunnu onnistuvan. En tiedä onko se sitten resursseista vai kiinnostuksesta kiinni. Itse valitsen jatkossa jonkun muun kameraliikkeen.

Päädyin sitten googlettamaan hieman ja löytyihän Saksasta nettikauppa, http://www.fotemia.de/. Täältä sai saman laukun hintaan 66.00 € + toimituskulut. Suomesta 89 € - ylöspäin.

Nyt vaan odottelemaan, että DHL toimittaa laukun kotiovelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti